Suklaamuffinssien aatelia

Kylläpä on aikaa vierähtänyt, kun olen viimeksi blogeillut mitään. Leipominen ei tokikaan ollut tauolla, arkikiireet vain “viivästyttivät” niiden julkaisua. Tässä kuitenkin suklaamuffinsseja vaihteeksi, ne kun ovat niin hyviä.

2013_01_11_0244

Suklaaraitamuffinssit

75 g voita
1/2 tl vaniljasokeria
1 dl kahvia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaota
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 1/2 dl banaanijogurttia

Sulata voi ja lisää joukkoon vaniljasokeria ja tuoretta, keitettyä kahvia. Jätä se jäähtymään hetkeksi. Mittaa toiseen kulhoon jauhot, kaakao, leivinjauhe, sooda sekä sokeri ja pistä sivuun. Kolmannessa kulhossa sekoita kananmuna ja jogurtti. Lopuksi yhdistä kaikki yhteen kulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin (12 kpl), jotka on aseteltu muffinssipellille. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Nostele paistetut muffinssit ritilälle jäähtymään.

Raitapursotus

100 g philadelphia -tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
tomusokeria maun mukaan
suklaaganachea

Suklaaganache

1/2 dl kermaa
50 g tummaa suklaata

Vatkaa 2 dl vispikermaa löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja makeuta tomusokerilla.
Pieni suklaa pieniksi paloiksi ja laita toiseen kulhoon. Lämmitä 1/2 dl kermaa kattilassa kiehusmispisteeseen, elä kuitenkaan keitä enempää. Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja anna seistä 1/2 minuuttia. Sen jälkeen vispaa tasaiseksi ja kiiltäväksi.
Laita ganache pursotuspussiin (haluamallasi tyllalla) niin, että se on pussin seinämällä raitana alhaalta ylös. Täytä pussi lopuksi tuorejuusto-kermavaahdolla. Pursota jäähtyneille muffinsseille.

Isänpäiväkakku

On se niin kiireistä aikaa, ettei ehdi kuvia lataamaan blogiin! Leipomista en siltikään ole lopettanu, vaikka kyllä tämä arkikiire välillä harrastuksia hidastaa. Tässä isänpäiväkakku. Täytteenä rommirusinarahkaa, omenasosetta sekä aprikoosimarmeladia. Päällä maitosuklaakermavaahtoa ja tavallista.

Muffinssiaaveet

Otimme lasten kanssa varaslähdön halloween-juhliin. Suklaamuffinssit, sisällä suklaaylläri ja päällä tuorejuustokermavaahtoa. Nämä katosivat aaveen lailla jääkaapista..

Muffinssiaaveet

2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
2 kananmunaa
1/2 dl öljyä

suklaata
2 dl kuohukermaa
n. 100 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1/2 dl tomusoskeria

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.Sekoita sokeri, vehnäjauhot, kaakaojauhe,leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon maito ja öljy. Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita muffinssipellin reikiin paperiset vuoat ja pursota taikina niihin. Piilota taikinan sisään palanen suklaata jokaiseen vuokaan. Paista n.15 minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Pursota jäähtyneiden muffinssien päälle ja koristele sulatetulla suklaalla.


Viinerit

Ihanat viinerit, leivottu voilla. Saivat hyvän vastaanoton ja pelliltä alkoi niitä hupenemaan yks jos toinenkin. Täytteenä vaniljakreemiä ja vadelmahilloa. Resepti taikinaan uusimmasta Hembakat lehdestä nro 6/2012. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin viineritaikinaa itse. Ei se nyt niin vaikeaa ja vaivalloista ollutkaan. Suorastaan helppoa. Viinereiden muotoilu nyt hieman ehkä tarvitsee harjoittelua..