Tänä aamuna aikaisin neljä vuotias poikani haaveili sängyssä munkeista ja donitseista. “Äiti etkö vois leipoa?” Miten voisin vastustaa? Eikä se nyt niin huono idea ollut. Ensimmäistä kertaa kokeilin donitseja, ilman hiivaa. Reseptin löysin Koti- ja keittiölehdestä 05/07.

Donitsit

2 munaa
3/4 dl sokeria
2 dl ruokakermaa
2 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
noin 6 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g sulaa voita tai margariinia

1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos vuorotellen kerman kanssa muna- sokerivaahtoon.
3. Lopuksi sekoita joukkoon sulatettu voi tai margariini. Anna taikinan seistä hetki.
4. Kauli taikina levyksi, ota muotilla tai lasilla siitä kakkuja. Paina pienellä muotilla tai esim. korkilla pienempi reikä keskelle.
5. Paista kuumassa öljyssä molemmin puolin ja nosta talouspaperin päälle hetkeksi.
6. Kuorruta tai sokeroi donitsit vaikkapa kanelisokerilla.

Mansikkakuorrutus

1,5 dl tomusokeria
1,5 dl mansikkatomusokeria
3 rkl vettä

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi ja kuorruta heti.

Suklaakuorrutus

75 g maitosuklaata
1,5 dl tomusokeria
3-4 rkl kuumaa vettä

Sulata suklaa ja lisää tomusokeri ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Kuorruta heti.

Advertisements